Tiistai 19.11.2013 on kolmella tapaa merkityksellinen päivä. Ensinnäkin Nurmijärven asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta kokoontuu silloin.
Lautakunnan asialistalla on kiinteistö- ja mittaustoimien sekä kiinteistötoimitusmaksujen korotuksia. Korotusehdotukset ovat osin aika isojakin, mutta naapurikuntiin nähden normaalitasoisia.
ELY-keskuksen Hallinto-oikeuteen tekemän valituksen johdosta laaditaan lausunto. Kyseessä on Kiljavalla sijaitsevan vanhan rakennuksen muutoksista, kun sitä on suunniteltu perhetukikeskuksen käyttöön.
Listalla on useita rakennuslupahakemuksia. Rakennustoiminta ei ole pysähtymässä täysin, vaikka välillä lamasta uutisoidaankin.
Myös asemakaavamuutosasioita on listalla useita. Altian kaavamuutos on etenemässä finaaliin ja Klaukkalan Teollisuustien asemakaavamuutos on palannut bumerangina kunnanhallituksen ja valtuuston kautta uudelleen ASRAn listalle. Klaukkalantien liikennealueen ja sen ympäristön kaavaluonnos välillä Ropakkotie-Järvihaantie, jota kesäkuussa lautakunnassa käsiteltiin ja jota hieman kiireelliseksikin koettiin puolestaan on palannut kunnanhallituksen kautta takaisin lautakuntakäsittelyyn. Esittelytekstin mukaan luonnos on pieniä korjauksia lukuunottamatta sama kuin lautakunta jo kesäkuussa hyväksyi. Mielenkiinnolla odotan informaatiota, miksi tämäkin viivästys piti järjestää. Tai ken sen tietää – voihan olla, että huominenkaan esitys ei etene kunnanhallituksesta eteen päin.
Kehitys- ja keskusteluasioissa lautakunnalle annetaan informaatiota Ali-Tilkan asemakaavamuutoksen tämän hetkisestä tilanteesta.
————————————————————————-
Niin ja ne kaksi muuta merkityksellistä asiaa ovat ne, että meidän Milla täyttää 21 vuotta ja Essi puolestaan 17 vee. Lapsukaisilla on tosiaan sattumoisin sama syntymäpäivä.