Blogi on ollut kesäasennossa viime viikkoisen lomailun aikana. Kävimme kohtuullisen etäällä eli ihmettelemässä talviolosuhteita Mauritiuksella. Kelit olivat juuri passelit talvenviettoa ajatellen. Päivällä 23-25 C:n tienoilla ja yöt parinkymmenen asteen hujakoilla.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin eteläisellä pallonpuoliskolla. Hiukan omituiselta tuntui ajatella, että heinäkuussa vietettiin tosiaan talvikautta. Etelän suuntaan mentäessä oltaisiin siirrytty kohti kylmempiä seutuja ja päiväntasaajan kuumuus oli pohjoisen suunnassa. Eteläisellä pallon puoliskolla ei varmaankaan puhuta “etelän lämmöstä”.
Aurinkoa pystyi ottamaan kuin aurinkorannoilla konsanaan, mutta kuumuus ei ollut yhtä järkyttävä kuin Välimeren maissa näihin aikoihin. Viikko meni joutuisasti – erityisesti koralleilla snorklaus oli hienoa puuhaa. Matka oli pitkä, mutta lennot olivat yöllä, jolloin pystyi siirtymisen aikana koisimaan. Aikaeroa ei ollut tuntia enempää, joten minkäänlaista jet lagia ei ollut kiusana.
Mauritiukselle menijän kannattanee ottaa puolihoitopaketti, jos hotelli on hiukankin syrjässä taajamista. Ainakaan meidän hotellin ympäristöstä ei olisi oikein kelvollisia ruokapaikkoja löytynyt. Hotellialueelta löytyi monenlaista aktiviteettia: ravintolat, hieronnat, manikyyrit, kanootit, polkuveneet, purjeveneet, vesihiihtovempaimet, tenniskentät ja golf-range. Koralliriutoille kuljetettiin hotellivieraita pari kertaa päivässä sukeltelemaan.
Hieno mesta, joskin tienvarsien sotkuisuus oli silmiin pistävää. Jätettä oli rekkakuormittain. Paikallinen tapa näyttää olevan, että kaikki roina heitetään Toyotan ikkunasta ulos.
Seuraavaksi taidankin turista Aleksis Kivi -teemapuistosta. Siihen asti – morot.