Eilisen Klaukkalan Järvimaan yleisötilaisuuden jälkeen vuorossa oli tänään Rajamäen Kylänpään kaavoitushankkeen yleisötilaisuus.
Tilaisuuksien henki oli kovin erilainen. Siinä missä Järvimaan tilaisuudessa kuntalaisilta tuli pääasiassa kritiikkiä ja arvostelua kaavaluonnosta ja sen paranneltuakin versiota kohtaan, niin Kylänpään tilaisuudessa oli erinomaisen positiivinen ja rakentava henki.
Järvimaan tilaisuus oli perinteiseen tapaan järjestetty eli asemakaavaluonnos oli ollut jo julkisesti nähtävillä ja kuntalaiset olivat siihen jo virallisia kommentteja ja huomautuksia antaneet. Niinpä yleisötilaisuuden puheenvuorot ja kysymykset keskittyivät ymmmärrettävästi lähinnä kaavaluonnoksen ongelmakohtiin ja ominaisuuksiin, joita henkilöt kokivat epäkohdiksi. Järviman tilaisuuden henki kiteytyikin erään henkilön puheenvuorossa – vapaasti lainattuna “Tulemme joka tapauksessa valittamaan ja hankaloittamaan kaavan etenemistä kaikin keinoin.”
Kylänpään yleisötilaisuus puolestaan järjestettiin heti kaavan vireilletulon jälkeen ja ennen kuin edes virallista kaavaluonnosta on julkistettu. Suunnitelupäällikkö Oksanen ja etenkin kaavoitus- ja lupa-arkkitehti Katri Peltoniemi esittelivät kaavahankkeen lähtökohtia ja ensimmäistä hahmotelmaa kaavaluonnoksesta. Kuntalaiset pääsivät kertomaan omia ajatuksiaan ja toiveitaan täysin puhtaalta pöydältä ja piirtämään työryhmissä oman kaavakarttansakin eli kertomaan näkemyksesnä, miten alueen maankäyttö pitäisi järjestää.
Peltoniemi kertoi, että Kylänpään alueen kaavoitusta on lähdetty ideoimaan hakemalla alueelle teemoja, joihin kaavoituksen ja alueen kehittämisen on ajateltu pohjautuvan. Teemojen kerrottiin olevan:
– Vesi: Alueella on osin luonnontilainen puro, jota voidaan hyödyntää vesiaiheina. Välttämättömät hulevesialtaat voidaan hyödyntää aluetta elävöittävinä vesiaiheina.
– Puutarha ja lähiruoka
– Uusi Ruukki: Alueella voitaisiin hyödyntää Rajamäen ainutlaatuisen tehdasyhdyskunnan historiaa ja henkeä. Rajamäellä on paljon korkeatasoista tehdasyhdyskuntaan liittyvää arkkitehtuuria.
– Liikunta ja ulkoilu: Kylänpään alueella on poikkeukselliset hyvät mahdollisuudet monipuoliseen liikunnan ja ulkoilun harrastamiseen. Kiljavalla on erinomaiset ulkoilu- ja latuverkostot, uimahalli on kävelymatkan päässä ja alueeseen rajoittuu Rajamäen urheilupuisto jalkapallokentineen ja frisbee-ratoineen.
Paikalla oli vajaat kolmekymmentä aktiivista kuntalaista, jotka kaikki esittäytyivät. Luottamushenkilöistä havaitsin paikallaolevan itseni lisäksi valtuutettu ja ASRAn jäsen Pirkko Vertin, ASRAn jäsen Jari Kovasen ja teknisen ltk:n jäsen Esa Laitisen.
Etenkin seuraavat asiat ja tekijät kiinnostivat paikalla olijoita:
– Liikennejärjestelyt, kiertoliittymät Rajamäentielle ja Kiljavantielle, Kiljavantien liikenneturvallisuus ja mahdollinen alikulku
– Puistoalueet, vesiaiheet sekä niiden asiallinen hoito
– Astrakanintien läpiajoliikenteen eliminoiminen
– Alueella olevan n. 25-vuotiaiden lehmus- ja saarni-istutusten hyödyntäminen
– Mäkeläntien olemassa olevan rakennuskannan huomioiminen kaavoituksessa
– Alueen tuleva asukasluku, joka arviotiin olevan täysin toteutuessa n. 1300-1600 asukasta
– Palveluiden ja liiketilojen saaminen alueelle
Sokerina pohjana kaavoitusarkkitehti Carlos Lamuela esitteli internetissä avatun Kylänpään kaavahankkeen aloituskyselyn. Kuntalaiset voivat käydä antamassa mielipiteensä ja tietonsa kaavahankkeesta netin kautta. Nettikysely löytyy osoitteesta: https://nurmijarvi.asiatkartalle.fi/
Tämä nettikyselykin on uusi ja hieno idea, jolla kuntalaisten mielipide saadaan paremmin kuuluviin eli se paljon puhuttu vuorovaikutus toteutettua. Kokeilkaa!
Kaavahankkeen on suunniteltu etenevän siten, että luonnos tuodaan asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan syksyllä 2013. Kaavaehdotus julkistettaisiin vuoden 2014 aikana ja parhaassa tapauksessa asemakaava olisi vahva jo vuonna 2014.
Olipa ilo olla hyvin järjestetyssä yleisötilaisuudessa, jossa oli erinomaisen hyvä ja positiivinen henki. Hieman kuin Rajamäen kyläpäivillä.
Lisää tällaista – eiköhän tämä onnistu myös Kirkonkylällä ja Klaukkalassakin, kun konsepti on nyt saatu aikaiseksi. Jokainen kuitenkin ymmärtänee, että kaikkia toiveita ja ajatuksia valmiiseen kaavaan ei saada sisällytettyä ja jokin osa varmasti ei tyydytä jota kuta. Kaavoituksessa otetaan huomioon hyvien ideoiden ja toiveiden lisäksi mm. myös taloudelliset tekijät.
Olen kuitenkin vakuuttunut, että lopputulos ei voi olla huono, kun kaavaa lähdetään laatimaan lähtökohdasta, jossa jokainen paikalla ollut tuleva naapuri suhtautuu kaavoitukseen ja uuteen rakentamiseen positiivisesti.