Minä ja Mats Sundin

485580-3749737-458-238[1]    Hägg_kuva

Yleisradio kysyi viime viikolla maisteri Frangenilta “Oletko se sinä, Simo Frangén?”. Kyse oli siitä, että Ylen Satakunnan toimituksen mukaan jääkiekon MM-kisojen käynnistyttyä moni jääkiekkofani on kiinnittänyt huomiota Ruotsin maajoukkueen päävalmentajan ulkonäköön. Pär Mårts kun YLEn toimituksen mukaan muistuttaa kovasti juontaja-koomikko Simo Frangénia.

Tästä uutisesta palautui mieleeni kevään 2000 jääkiekon MM-kisat Pietarissa. Olin ahertanut puolitoista työn täyteistä vuotta projektipäällikönä Pietarin uuden MM-areenan rakennusprojektissa. Tiukasta aikataulusta ja haasteellisista olosuhteista huolimatta – ja “asiantuntijoiden” epäilyistä huolimatta – saimme urakan valmiiksi eli lätkän MM-kisat vietiin läpi ajallaan ja onnistuneesti. Uusi upea areena sai hyvää palautetta, niin katsojilta kuin pelaajiltakin.

Pari viikkoa tuli isännöityä aitiota uudessa hallissa ja katsottua melkein kaikki ottelutkin. Jossakin välissä ehdin pistäytyä myös vanhemmassa Jubilee-jäähallissa katsomassa alkusarjan ottelua Ruotsi-Suomi. VIP-teltassa ruokaillessani ja asiaan kuuluvia juomia nauttiessani minulle tuli esittäytymään ja juttelemaan herra Arne Norberg, Sweden Hockey Poolin presidentti. Aikansa joristuamme tämä herrasmies tempaisi päästäni silmälasini, joita tuohon aikaan vielä käytin ja totesi, että onpa hämmästyttävän paljon Mats Sundinin näköinen mies.

Arne jemmasi silmälasini povariinsa ja kehotti minua seuraamaan. Hän halusi kuulemma esitellä minut jollekin ruotsalaiselle kiekkomiehelle. Seuraavan tunnin aikana hän oli esitellyt tämän hämmästyttävsti Mats Sundinin näköisen miehen kaikille paikalla olleille ruotsalaisille jääkiekkoalan avainhenkilöille. Kävin pitkät keskustelut mm. legendaarisen maalivahti Leif “Honken” Holmqvistin kanssa.

Enpä ole asiaa juurikaan muistellut ennen tuota viime viikkoista maisteri Frangenia koskevaa uutista. Nyt kun itseltänikin on sekä tukka että ne silmälasitkin lopullisesti hävinneet, niin voi todeta ettei Arne ihan väärässä ollut.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.