Hautalan tyyliin

174

Merkittävimmät valtiomiehet ja -naiset jättävät nimensä historian kirjoihin aktiivisen ja ansiokkaan uransa ansiosta. Ulkopoliittista toimintaamme kutsuttiin pitkään edesmenneitten presidenttiemme mukaan Paasikiven-Kekkosen linjaksi. Maalaisliiton ja nykyisen Keskustan kannattajista aika useat tietävät mitä merkitsee alkiolaisuus – vielä nykyäänkin Nurmijärvellä palkitaan vuosittain “alkiolainen teko”.

Poliitikko voi jättää nimensä historian kirjoihin myös muulla tapaa. Perustuslakiamme muutettiin aikoinaan ministerien kelpoisuusehtojen osalta. Aiemminhan ministerinä pystyi toimimaan vain syntyperäinen suomalainen. Uusi laki tunnetaan Benin mukaan “Lex Zyskowiczinä”.

Myös Vihreiden kansanedustaja ja ministeri Heidi Hautalan toiminta on saanut arvoisensa huomion. Hautalan nimi on nyt monen suomalaisen huulilla ja pysynee eräänlaisena tuotemerkkinä vielä pitkään.

Pimeän työn tekijät ilmaisevat nykyään sivistyneesti suorittavansa työn “Hautalan tyyliin”.

———————

Vero- ja työnantajamaksuepäselvyyksien vuoksi Hautalaa on arvosteltu osallistumisesta ns. harmaan talouden vastaiseen työryhmään. En yhdy näihin arvostelijoihin.

Hautala jos kuka on asiantuntija niissä asioissa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.