
Piti kirjoittamani Lapin sota -elokuvasta, mutta se siirtyy toistamiseen. Keusoten aluevaltuuston palveluverkkopäätös poiki sen verran julkista keskustelua ja kirjoittelua myös kuntarajoista, että työnnän lusikkahaarukkasysteemini myös siihen soppaan.
Toden teolla keskustelu otti kierroksia Vantaan Sanomien päätoimittaja Kari Kannalan kolumnista 3.11.2026. Kannala linjasi, että Keusote teki niin huonon päätöksen, että sen myötä olisi syytä pohtia myös Uudenmaan kunta- tai hyvinvointialuerakennetta. Kannala oli omissa fundeerauksissaan päätynyt lopputulemaan, että Klaukkala liitettäisiin Vantaaseen ja samalla Vantaa-Kerava hyvinvointialueeseen. Diili olisi Kannalan mielestä varma, kun luvattaisiin, että Klaukkalassa säilyisivät laajat sote-palvelut. Muutakaan Nurmijärveä ei pohdinnassa oltu unohdettu, vaan loput osat mukaan lukien Kirkonkylä ja Rajamäki voitaisiin liittää Hyvinkääseen, jos koko Nurmijärvi ei siirtyisi Klaukkalan mukana etelän suuntaan.
Kova veto Kannalalta. Jos siinä ei muuta ideaa ollut, niin ainakin se, että Hyvinkää palaisi tuolla konstilla emäpitäjänsä eli Nurmijärvcen yhteyteen. Kuten kaikki hyvin tiedämme, Hyvinkäähän irtaantui Nurmijärvestä vuonna 1917 omaksi kunnakseen – ja taisipa samassa rytäkässä Hyvinkääseen mennä osia Hausjärvestäkin.
Kannalan kolumni poiki muitakin ulostuloja etenkin, kun Aamuposti kysyi mielipidettä sekä Nurmijärven kunnanjohtajalta että Hyvinkään kaupunginjohtajalta. Outi Mäkelä totesi, että rajojen siirtämisen sijaan olisi hyvä keskustella siitä, miten hyvinvointipalvelut saadaan toimimaan näillä alueilla. Mäkelän mukaan hyvinvointialueuudistus kaipaa muutoksia, mutta Nurmijärven jakamisesta hän ei innostunut. Johanna Luukkoselle sen sijaan muu Nurmijärvi kelpaisi vallan mainiosti. Samassa rajatarkastelussa Luukkonen nappaisi Hyvinkäälle myös Jokelan Tuusulasta ja Monnin Hausjärveltä.
Onhan noita kuntarajasiirroksia ollut keskustelussa toki aiemminkin. Vihtijärveläiset hakivat vuonna 2015 osakuntaliitosta, jolla Vihtijärven kylä olisi siirretty Vihdin kunnasta osaksi Nurmijärveä. Sekä Valtiovarainministeriö, että Korkein hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsivät hakemuksen. Vanhasen Matti on tehnyt peräti kaksi kertaa valtuustoaloitteen Nurmijärven kunnanvaltuustossa Klaukkalantien ja valtatie 3:n eli Tampereen mottoritien kupeessa olevan alueen siirtämisestä Vantaalta Nurmijärveen. Ensimmäinen ehdotus 2000-luvun alussa kaatui ilmeisesti Vantaan vastustukseen ja toisen aloitteen hylkäsimme viime vuonna Nurmijärven kunnanvaltuustossa.
Ehkä mielenkiintoisin ja eittämättä suurin kuntauudistusviritelmä oli vuoden 2014 Keski-Uudenmaan kahdeksan kunnan yhdistämishanke, jota myös kasikunnaksi ja Keski-Uudenmaan kaupungiksi nimitettiin. Tuolloin vireillä olleen metropolihankkeen sijaan Hyvinkää, Tuusula, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Sipoo käynnistivät oman Keski-Uudenmaan kaupungiksi tähtäävän kuntaliitosselvityksen. Tähtäimessä oli liki 250000 asukkaan hajanainen suurkaupunki, joka olisi ollut Suomen kolmanneksi suurin heti Helsingin ja Espoon jälkeen. Ajatus oli, että Keski-Uudenmaan kaupunki muodostuisi viidestä cityksi nimetystä keskuksesta eli Tuusulanjärvi citystä, Hyvinkää citystä, Nurmijärvi citystä, Sibbesborg citystä ja Mäntsälä citystä. Koko komeutta johtaisi pormestari.
Ei ollut mikään yllätys, että erityisesti juuri radanvarsikunnissa uusi suurkaupunkiajatus sai kohtalaisen innostuneen vastaanoton. Päivänselvää oli, että uudesssa kaupungissa valta ja voima olisi keskittynyt nimenomaan Kerava – Järvenpää -akselille. Ehkä joku sillä suunnalla jopa pormestarin vitjojakin jo suunnitteli.
Nurmijärvellä asetelmaa mietittiin hieman toisella tavalla ja sekä kuntalaisten että luottamushenkilöiden huolena oli päätäntävallan siirtyminen peruuttamattomasti kauas oman kunnan alueelta. Vastustus oli liki 100 prosenttista. Edes magee Nurmijärvi-city status ei vakuuttanut nurmijärveläisiä kunnanvaltuutettuja, vaan Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti lokakuussa 2014 yksimielisesti irtaantua Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksestä. Kun nyt 12 vuotta myöhemmin näkee ja kokee, miten Keusoten hyvinvointialueella päätöksenteko tapahtuu ja mikä Nurmijärven painoarvo päätöksenteossa on, niin nuo arvelut päätösvallan katoamisesta olivat aika nappiin osuneita. Juuri näin on käynyt laajalla hyvinvointialueella ”Suomen suurimmalle kunnalle”. Nurmijärvi jatkoi itsenäisenä ja on päätöksen jälkeen kehittynyt ja kasvanut yhtenä Suomen kärkikunnista. En usko, että Nurmijärven vakaa jatkuva väestömäärän kasvu, maapoliittiset päätökset ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen olisi toteutunut osana Keski-Uudenmaan kaupunkia. Tämän päivän todellisuus osana Keski-Uudenmaan kaupunkia Nurmijärvi-citynä perustuisi todennäköisesti siihen, että suurkaupungin päätöksentekoa tehtäisiin pitkälti radanvarsipäättäjien näkökulmasta ja itä-pohjoisakselin edunvalvonnasta. Aivan kuten juuri nyt on tapahtunut hyvinvointialueella. Nurmijärvi-cityn rooli olisi kirjoitella lausuntoja.
Muut seitsemän kuntaa jatkoivat tuolloin 2014 yhdistymisselvitystä. Nurmijärvi Tänään -lehden artikkelin mukaan Järvenpään kaupunginvaltuustossa yhdistymisjatkoa käsiteltäessä silloinen Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli todennut olevansa helpottunut, että Nurmijärvi jäi pois. Lehden mukaan hän oli nimitellyt nurmijärveläisiä perässähiihtäjiksi. Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana vaikutti tuolloin Keusoten aluehallituksen nykyinen puheenjohtaja Helinä Perttu. Tuoreeltaan ihmettelin ja kommentoin Pertun erikoista, mutta varmasti rehellistä lausuntoa. Tuumin, että eiköhän se ollut juuri Nurmijärvi, joka tässä tapauksessa on oman latunsa valinnut ja jättänyt peesaushommat ihan muille tahoille.
Seuraavaksi yhdistymisselvityksestä irtaantuivat myös Sipoo ja Kerava. Yhdistymishanke kaatui käytännössä siihen, että vuonna 2015 myös Hyvinkää irtaantui hankkeesta. Pian Hyvinkään jälkeen myös Tuusula heitti pyyhkeen kehään. Pisimpään hanketta ajoi Järvenpää, joka edellytti että jatkossa olisi mukana kolme kuntaa. Järvenpään, Mäntsälän ja Pornaisten combo ei kuitenkaan edennyt mihinkään. Upea suurkaupunki cityineen oli kutistunut Järvenpään ja kahden pienehkön maalaiskunnan erikoiseksi viritykseksi.
Jos Keski-Uudenmaan kaupunki ei jossain radanvarressa ihan märkä uni ollut, niin vähintään kosteahko kuitenkin. Vesiperä lopulta tuli, mutta sittemminhän alueen päättäjät ovat päässeet harjoittamaan yhteistyötä hyvinvointialueen puitteissa. Keusotehan alkoi kuntayhtymänä johon Nurmijärvikin liittyi vapaaehtoisesti. Nurmijärvellä ainakin nykyinen kunnanjohtaja – silloin toki toisessa roolissa – puntaroi kuntayhtymään liittymisen riskejä. Jääminen kuntayhtymän ulkopuolelle koettiin kuitenkin enemmän arveluttavaksi ja Nurmijärvelläkin haluttiin olla tukemassa ja varmistamassa erityisesti Hyvinkään sairaalan asemaa ja toiminnan jatkumista. Aika nopeasti oltiin kuitenkin tilanteessa, että valtakunnassa runtattiin läpi suuri ja mahtava sote-uudistus. Keusote muuttui kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi ja rooli muuttui pelkästä palvelunjärjestäjästä palveluntuottajaksi.