Nurmijärven Yrittäjäjuhla 2025

Kunnanhallituksen puheenjohtajalle näyttää tulevan monenlaisia yhteydenottoja ja kutsuja. Kaikkeen ei varmasti pysty eikä kykene myönteisesti vastaamaan, vaikka haluja ja kiinnostusta olisi. Lauantaina 6.9. kävin tutustumassa muutaman muun kunnanvaltuutetun kanssa Nurmijärven kunnan ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK)  järjestämään AVAK-harjoituksen Seitsemän Veljeksen koululla. Koulun suunnitteluvaiheessa on otettu huomioon alueellisen valmiuskeskuksen toiminnan tarpeet ja kaksi muutakin vastaavaa koulua on tulossa Nurmijärvelle uusien kouluhankkeiden myötä. Oli mielenkiintoinen tutustuminen ja hienoa nähdä kuinka paljon vapaaehtoisia oli AVAK Alueelliset valmiuskeskukset 2025-kurssikoulutukseen osallistunut. Lauantain AVAK-harjoitus päätti vuoden 2025 koulutuksen.

Lauantaina oli kutsu käynyt myös Nurmijärven Yrittäjäjuhlaan ja sitä edeltävään Nurmijärven Yrittäjien 50-vuotisjuhlavastaanotolle. Itsekin aikoinaan useita vuosia yrittäjänä ja Nurmijärven Yrittäjien jäsenenäkin tovin toimineena yrittäjien asia on jokseenkin tuttu. Kun kutsu Kirkonkylän Ahjolaan kävi, niin siihen mielellään myöntävästi vastasi.

Puitteet olivatkin hienot, ruoka maittavaa, ohjelma erinoamista ja puheet sopivan lyhkäiset. Sain toimia tunnustusten jakamisessa juhlallisesti kukkaispoikana.

Nurmijärven Yrittäjät palkitsi vuoden 2025 Vuoden Yrittäjänä Economer Oy:n perustajan ja hallituksen puheenjohtaja Pasi Tilander (yllä kuvassa kiitospuhetta pitämässä).

Klaukkalan Yrittäjät valitsi vuoden 2025 yritykseksi Sähköasennus Suorela Oy:n. Tunnustus luovutettiin Iiro Suorelalle.

Vuoden yrittäjänainen 2025 -tunnustuksen sai Anette K. LKV Oy:n toimitusjohtaja Anette Koskinen.

Nurmijärven Yrittäjät, Klaukkalan Yrittäjät, Nurmijärven Yrittäjänaiset ja Nurmijärven Uutiset olivat järjestäneet yleisöäänestyksen, jossa kuntalaiset saivat julkituoda oman suosikkiyrityksensä. Äänestyksen voittaja oli TyyliDuo Kirkonkylästä .

Nurmijärven Yrittäjät ja Klaukkalan Yrittäjät olivat valinneet vuoden 2025 Vuoden Yrittäjämäisen teon saajaksi Krannilan Asukasyhdistyksen, jonka puuhanaisista pääsin nappaamaan kuvan.

Ohjelmassa oli yllättäen rajamäkeläisen Timo Lavikaisen pienimuotoinen performanssi. Yritin tentata vieruskavereilta, että missä yhteydessä Lavikainen niin sanotusti löi itsensä läpi ja kansakunnan tietoisuuteen. Vastauksina ehdotettiin mm. Napapiirin sankareita ja Putousta. En hyväksynyt. Totesin, että oikea vastaus on vuoden 1999 elokuva Pitkä kuuma kesä. Mentalisti Kalle Tahkolahti hämmästytti ja ihastutti juhlaväkeä taidoillaan. Luulenpa, että ainakin yhdestä jiposta pääsin hieman jyvälle. Illan päätti Ilari Hämäläinen Ice Eye -yhtyeineen.

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.