MATAa ja muita ajankohtaisuuksia

Nurmijärven kunnanvaltuusto seminaarasi pe ja la Röykkä Resortissa. En valitettavasti päässyt nauttimaan uniikista ympäristöstä ja hyvästä seurasta. Otaksun, että jälleen käytiin hyviä keskusteluja.

Seminaarin työpajojen asisalistalla oli:

  • MATA eli Maankäytön tavoiteohjelma 
  • Klaukkalan minipalveluverkko eli Klaukkalan kouluverkko
  • Toimielinrakenteen uudistaminen 

Sen verran olin hengessä mukana, että kirjasin lyhyesti ja ytimekkäästi omia ajatuksiani noista aiheista. Päädyin seuraaviin tiivistyksiin.

Maankäytön tavoiteohjelma – MATA

– Keskitytään olennaisiin asioihin.

– Kasvun ja rakentamisen alueellinen tarkastelu on tärkeää: Minne kunta haluaa kasvua ja kuinka paljon? Missä se on tavoiteltavaa ja toisaalta missä realistista?

– Kasvun on oltava kannattavaa myös taloudellisesti. Kasvutavoite ei saa olla pelkkä prosenttiluku.

Klaukkalan minipalveluverkko

– Keskustelussa ja esitetyissä mielipiteissä on jäänyt vähemmälle painoarvolle se, miten hyvin mikäkin vaihtoehto palvelee opetusta, opetussuunnitelmaa ja palveluverkkosuunnitelman tavoitteiden toteutumista – pohjaesityksen perusteluissa fokus oli näissä tekijöissä. Asiaa on tarkasteltu mm. kuntalaisten kokoontumis- ja kohtaamispaikkojen näkökulmasta ja paljolti liikennejärjestelyistä esitetyillä arvioilla.

– Teknisen lautakunnan olisin toivonut keskittyvän lausunnossaan oman toimialansa kysymyksiin.

– Kustannukset on tärkeä tekijä kunnan talouden ja velkaantumisen näkökulmasta. Kaikki esitetyt vaihtoehdot tarjoavat vähintään hyvät ja turvalliset toimintaan soveltuvat tilat.

– Käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat oleellinen tekijä elinkaarikustannusten kannalta. Voimakkaasti hajautetussa vaihtoehdossa on huomattavasti enemmän neliömetrejä. Nämä kustannukset rullaavat koko rakennuksen käyttöiän ja ovat pois sivistystoimen palvelutuotannosta.

Toimielinrakenne

– Lautakuntarakennetta ja luottamushenkilöorganisaatiota pitää tarkastella.

– Kunnanhallituksessa ja lautakunnassa riittää hyvin 9 jäsentä. Näin on mm. Nurmijärveä suuremmassa Hyvinkäällä.

– Kolme teknisen puolen lautakuntaa on paljon. 

– Hyvinvointilautakunnan tarpeellisuus on nykyisellään kyseenalainen. Käsiteltäviä asioita on varsin vähän – useita kokouksia, joissa vain muutama käsiteltävä asia. Tehtävät voidaan jakaa esim. sivistyslautakuntaan ja/tai kunnanhallitukselle tai yhdistää elinvoimalautakuntaan.

– Mielestäni pitäisi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti tarkastella myös kunnanvaltuuston kokoa. Valtuutettujen määrää voidaan vähentää, kun päätösvaltaa ja asioita on siirretty hyvinvointialueelle. Esim. 47 tai 45 valtuutettua riittää. Demokratia ei jää siitä kiinni.

– Toiminta tehostuu ja syntyy kustannussäästöjä.

Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia ajatuksia, ulostuloja ja terveisiä seminaarista saadaan kasattua. Jokainen noista agendalla olleista asioista on tulossa päätöksentekoon – ja osin jo lautakunnissa ollutkin.

Elinvoimalautakuntakin oli käsitellyt MATAa jo aiemmin ja päätynyt varsin erilaiseen päätökseen, mitä esittelijä oli esittänyt. Lautakunta päätti äänin 7-4 hyväksyä huomattavasti viranhaltijan tekemää pohjaesitystä yksityiskohtaisemman ja detaljikkaamman sisällön maankäytön tavoiteohjelmalle. Osa lautakunnan jäsenistä jätti eriävän mielipiteen – tämähän on melkeinpä perinteeksi muodostunut käytäntö lautakunnassa.

Aiemminhan kunnassa laadittiin Maankäytön kehityskuva 2040 ja ns. MATO eli Maankäytön toteutusohjelma. Nyttemmin nämä on korvattu Maankäytön tavoiteohjelma MATO:lla, jobnka ensimmäinen versio hyväksyttiin vuonna 2020. Esittelytekstinmukaan Maankäytön tavoiteohjelman tarkoituksena on ohjata ja aikatauluttaa strategisella tasolla Nurmijärven maankäytön kehittämistä pitkällä aikavälillä.

Jäin miettimään, että vastasiko elinvoimalautakunnan tekemä yksityiskohjtainen ja monisyinen sisältömuutos tuohon tavoitteeseen strategisen tason ohjauksen ohjelmasta. Vai onko viranhaltijoilla ja elinvoimalautakunnan enemmistöllä eri käsitys koko MATAn tarkoituksesta? Asia etenee kunnanhallitukseen – eiköhän sekin siellä selviä.

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.