Lukijapalautetta vuosien takaa

Positiivista palautetta on mukva saada – vaikka ihan sattumaltakin.

Sain vinkkiä Tampereen suunnalta, että Puupäähattu-palkittu ja monilla muillakin tavoin meritoitunut sarjakuvataiteilija Jope Pitkänen (mm. Näkymätön Viänänen ja Lempi) olisi huomioinut huomioinut Pitkänokkani sarjakuvapäiväkirjassaan elokuussa 2019. Pitkänokka strippini ilmestyivät tuolloin elokuussa 2019 Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana.

Muistan varsin hyvin tuon stripin. Omat jutut harvoin naurattavat, mutta erityisesti tämä aivoitus kutitteli jostain syystä omiakin nauruhermoja. Hökättelin varsin tyytyväisenä tuotokseeni ja luonnollisesti sen valitsin myös sysksyllä 2019 Ilta-Sanomissa julkaistavaksi.

Kolmen vuoden viiveellä sain siis tietää, että strippi oli tavoittanut ja tehnyt vaikutuksen myös yhteen tunnetuimmista ja tuotteliaimmista suomalaisista sarjakuvantekijöistä. Vaikka Jopen piirustuksessa Pitkänokka jo kiittelee v..sti kehuista, niin omat kiitokseni lähtevät tosiasiallisesti vasta tänään, kun sain asiasta tiedon. Tuli hyvä mieli.

Ja tässä se alkuperäinen Pitkänokka-strippi vuodelta 2016. Ilmeisesti loppuvuonna tehty, koska ei ole mukana 2016 ilmestyneessä Pitkänokka-albumissa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.