Ollut hieman hiljaiseloa. Kokoomus säilytti 15 valtuutetulla kuntavaaleissa suurimman puoleen asemansa ja se toi vastuun aloittaa ja vetää puolueiden väliset luottamuspaikkaneuvottelut. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana kutsuin Kokoomuksen uuden valtuustoryhmän koolle, joka valitsi minut väliaikaiseksi ryhmyriksi ja siten myös vetämään puolueiden välisiä neuvotteluita.
Puolueet pääsivät paikkajaosta lopulliseen sopuun keskiviikkoiltana 10.5. – ymmärtääkseni hyvässä yhteisymmärryksessä ja vaalitulosta kunnioittaen. Täytyy sanoa, että oli tavallista kiireisemmät ajat – etenkin kun Pääsisäinen ja Vappu hieman sotkivat neuvotteluaikatauluja. Nyt puolueet ovat kuitenkin päässeet käymään sisäisiä paikkaneuvotteluja ja etsimään oikeille henkilöille oikeita paikkoja luottamuselimistä. Tehtävää varmaan vaikeuttaa se, että Nurmijärvelläkin lautakuntapaikkojen määrä on vähentynyt viime vaaleista.
Samoin eräänlainen ongelma on tasa-arvosyistä edellytetty mies- ja naispaikkojen minimimäärä eli kumpaakin sukupuolta tulee olla kussakin luottamuselimessä vähintään 40%. Esimerkiksi 11 jäsenen lautakunnassa tämä tarkoittaa vähintään viittä paikkaa. Tämä aiheuttaa hankalia ja hölmöjäkin tilanteita, jossa paikkoja joudutaan jakamaan henkilöille, joilla ei ole parasta osaamista ja edes halua johonkin tehtävään. Toisaalta hyviä ja toimialasta kiinnostuneita henkilöitä joudutaan jättämään luottamuselimen ulkopuolelle. Mielestäni kyseinen tasa-arvopykälä on aikansa elänyt ja sitä olisi muutettava esim. 30/70 periaatteen mukaiseksi tai kytkeä vaalien ehdokasasetteluun. Jos kunnan ehdokasasettelussa olisi esimerkiksi selkeästi vähemmän toista sukupuolta, niin tämän voisi huomioida myös noissa prosenttivaatimuksissa.
——————–
Eilen saimme suruviestin Presidentti Koiviston kuolemasta. Lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni meni Kekkosen Suomessa, mutta abivuoden keväältä on jäänyt mieleen tuolloisen pääministeri Koiviston tiukka linjaus pitää hallitus kasassa. Kahden kauden presidentistä jäi mielikuva henkilöstä, joka nousi omilla ansioillaan ja kyvyillään vaatimattomista lähtökohdista valtakunnan ykköshenkilöksi.