Antinkuusi ja Luokanvaaranhalkein

056

Lakisuo Syötteen kansallispuiston läpi vievän tien varrella. Tuolla takana jossain mainitsemani paikat.

Lukaisin muutama viikko sitten Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen teoksen “Suomen rotkot”. Bongasin kirjasta muutaman tutun mestan mökin läheisyydestä Syötteeltä: Vattukurun ja Portinkurun. Hienoja paikkoja, joissa on tullut muutaman kerran käytyä. Näiden lisäksi opuksessa oli mainittu minulle ennestään tuntematon luonnonmuodostelma – rotko nimeltä Luokanvaaranhalkein. Pilvetön syyspäivä Syötteellä ja lämpöä + 16 Celsisusta. Sinne siis.

Peruskarttaan oli merkitty matkan varrella toinenkin aiemmin käymätön luontokohde – Antinkuusi. Koukkasin sen kautta ja törmäsin tällaiseen vanhaan kuuseen.

061

Antinkuusi

Ensin ajattelin, että paikassa on joku metsämies kaatanut karhun vuosikymmeniä sitten. Aiemminhan oli tapana joskus karhunkaatopaikoille veistellä puihin merkkejä onnistuneesta metsästyssessiosta. Mökille päästyäni kaivoin esille Teos Sorrin teoksen “Tarinoiden Syöte” ja sieltä löytyi selitys Antinkuusellekin.

Vuosisata sitten Syötekylältä (joka lienee Särkelä ollut siihen aikaan) kulki polku Taivalkosken puolelle Virkkuseen. Polku on edelleen maastossa näkyvissä. Savottamies Törrön Antti oli tuota polkua kulkenut myöhäissyksyllä. Kulkumies – tai olisiko ollut ihan lentojätkä – Törrön Antin matka oli päättynyt polun viereen Luokanvaaran rinteeseen, josta toiset kulkumiehet sen olivat kuusen alta löytäneet. Ilmeisesti reissumies oli sydänkohtauksen saanut.

Tuohon kuuseen oli myöhemmin kaiverrettu tyylitelty ristin kuva ja sen yläpuolelle nimikirjaimet AT. Ristin alta voi nähdä vuosiluvun 1927, joka lienee tapahtuman ajankohta. Eli karsikkopuusta oli kysymys.

059

AT, risti, 1927

Luokanvaarainhalkein oli ihan hieno paikka. Jyrkkien kivikkoisten vaaranrinteiden välissä oli kuru, jonka pohjalla virtasi puro. Puro katosi välillä ovelasti kokonaan maan alle, josta kuului veden kumu. Rinteissä oli melkoisia kiven lohkareita ja pieniä luolantapaisiakin niiden välissä.

067

Luokanvaarainhalkein tuolla alhaalla

068

Mörrimöykyn kolo.

Peruskartan mukaan puolen kilometrin päässä näytti olevan toinenkin jyrkänne ja kivikko, joten patikointi jatkui sinne kuukkeleiden saattaessa kulkumiestä.

Sieltä löytyikin melkein yhtä hieno louhikkoinen jyrkänne, jossa oli kalliokielekkeitä ja monenlaista onkaloa. Pikkaisen hankalaa oli kiipeily ja kulku, kun jyrkännettä peitti puolimetrinen sammal, jonka alla oli jemmassa pirunmoisia onkaloita. Koivet on kovilla tuollaisessa maastossa.

072

Siitä sitten kansallispuistoa pitkin takaisin Volvolle. Kun ei ollut kiire niin oli aikaa ihastella ikihonkia ja vanhoja keloja. Minusta ne näyttävät paljon mielenkiintoisemmilta kuin Helsingissä sijaitsevat Myllerin taiteilema Risto Rydin muistomerkki tai Jylhän Kekkos-muistomerkki.

Luonto kykenee tähän, mutta ei moderni kuvataiteilija:

079

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.