Kävin pikavisiitillä Pietarissa. Neva oli jäässä ja viima viiltävä kaupungin ulitsoilla. Talvi todella tuntuu Pietarissa.
Eräs mieliinpainuvimmista sääolosuhteista Pietarissa oli kuitenkin heinäkuussa 2010. Käppäilin illan päälle keskustasta hotellille. Taisi olla Asta-myrsky, joka meni illalla tarkalleen kaupungin yli. Taivas pimeni täysin. Kaduille nousi järkyttävät pöly- ja roskapilvet. ja sitten alkoi tulla taivaan täydeltä vettä ja salamaa. Kävelin läpimärkänä Nevskiltä Suomen aseman viereisiin hotelliin siinä rytäkässä. Rautasiltaa yli Nevan ja tulta tuli joka suunnasta. Olipa kokemus. Kostyymit taisivat mennä vaihtoon. Sen verran ne kärsivät rytäkässä. Kun syksyllä ajoin Ylä-Savon kautta mökille ja näin mitä tuhoja myrsky oli tehnyt myöhemmin Suomen puolella, niin tajusin vielä paremmin minkälainen keskitys oli ollut.
Venäjä ja Pietari on tullut tutuksi jo vuosia sitten. Kolmeen otteeseen olen asunut ja työskennellyt pitempiä jaksoja naapurivaltiossa. Rakennushankkeet ovat vieneet Ufaan, Pietariin ja Moskovaan – parhaimmillaan pariksi vuodeksi. Vuosikaudet toimin myös yrittäjän ominaisuudessa Venäjällä – tai yhtiön pääomistajana ja niissä puitteissa työllistimme parhaimmillaan kymmenkunta rakennusalan ammattilaista. Vaikka lähteminen on aina vaikeaa, niin koskaan ei oleminen tai eläminen ole ollut mitenkään vastenmielistä naapurivaltiossa. Kun osaa ja ymmärtää elää maassa maan tavalla, niin se helpottaa sopeutumista. Tällä kertaa pikavisiitin syynä ei ollut työrupeama, vaan käynti tapaamassa tytärtä, joka on vaihdossa paikallisessa yliopistossa.
Vuosien varrella yhteydenpito- ja kauppa naapureiden välillä on muuttanut muotoaan. Neuvostoaika ja bilateraalikauppa oli oma erikoinen vaihe ja vodkaturismi sen sivujuonne. Perinteinen vientirakentaminen jatkui vielä senkin jälkeen, mutta on sekin jo mennyttä maailmaa. Rakennusliikkeet, kuten suomalaiset yritykset niin monella muullakin liiketoiminnan alueella, toimivat Venäjällä nykyisin paikallisten tytäryritystensä kautta ja paikallisin resurssein.
Seuraava sukupolvi tekee yhteistyötä ja kauppaa jälleen uudella konseptilla ja uudella tavalla. Sen takia on tärkeää, että suomalaiset pitävät yhteyksiä naapurimaahan ja mahdollistavat sen omalta osaltaan. Yksittäisten kriisien tai maailmanpoliittisten kuvioiden ei pidä antaa hämärtää tätä isoa kuvaa. Suomella ja Venäjällä on erityinen suhde ja sen ylläpitäminen on Suomen ja suomalaisten etu.
Allegrolla pääsee kolmessa ja puolessa tunnissa vaivattomasti Pietariin. Ken ei ole käynyt tutustumassa naapurimaan miljoona kaupunkiin ja sen ympäristön todella upeisiin nähtävyyksiin, niin kannattaa tehdä se jo ensi keväänä tai kesänä.