Valtuustokauden avaus 2015

valtuusto   Pönttö kutsuu keskiviikkona.

Kunnanvaltuusto kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseen keskiviikkona 28.1.2015.

Asiaan kuuluvasti alkuun suoritetaan sekä valtuuston että kunnanhallituksen puheenjohtajiston vaali, joka mennee ryhmissä aiemmin sovittujen juonikuvioiden mukaisesti. Valtuustosalissa nähdään tuskin samanlaisia tapahtumia kuin valtakunnan pääpäätöksentekofoorumilla eduskunnassa puhemiesvalintojen yhteydessä.

Isoja asioita on listalla mm. lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi.

Toinen merkittävä asia on kunnan lausunto Helsingin seudun maankäyttösuunnitelman asuntostrategian ja liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta. Tämä tosin tulee vain tiedoksi valtuustolle. Päätökset on tehty kh:ssa.

Listalla on myös eron myöntäminen Marjo Jaspalle luottamustoimesta. Asiakohta vie omat ajatukset  vuoteen 2008, jolloin tuoreena Kokoomus -jäsenenä altistuin pyynnöille asettua kuntavaalien ehdokkaaksi. Marjo oli silloin yhdistyksemme puheenjohtaja – ja erinomainen ja innostava sellainen. Noina vuosina olin kohtuullisen aktiivinen paikallisyhdistysaktiivi. Kaiholla muistelee sitä tekemistä. Ja ne vaalitkin menivät erinomaisesti ensikertalaiselta – muistaakseni 123 ääntä ja komeasti läpi.

Listan kohta 12 saa verenpaineen kohoamaan hiukan. Kyseessä on yksi hölmöimmistä aloitteista, joita olen 6 vuoden valtuustoaherruksen aikana käsitellyt. Aloitteen tekijät ovat luonnollisesti täysin toista mieltä. Tästä asiasta olen kirjoittanut sekä blogiini että paikallislehtiin ihan riittämiin. Nyt ryhdyn fundeeramaan keskiviikon valtuustopuheetta. Sitä tämä vaatii – ja hyvää sellaista. Tervetuloa linjoille – kokous on nähtävillä ke 28.1. klo 18.00 livenä http://www.nurmijarvi.fi

Loppuun muutama muu valtuustoaloitteen käsittely.

Ja finaalina luettelo keskeneräisistä valtuustoaloitteista. Mukana on kaksi aloitetta peräti vuodelta 2009. Molemmat liittyvät yksityisteihin ja niihin liittyviin kunta-avustuksiin. Toinen on edellisen kauden kokoomusvaltuutettu Lassi Köpän tekemä. Aloitteet pyritään kuulemma valmistelemaan vuoden 2015 aikana. Hurraa! Ehkä saamme ne käsiteltäväksikin tämän valtuuston aikana. Aika erikoinen tapaus olisi se, että Lassi palaisi ensi kaudelle valtuustoon ja pääsisi käsittelemään tuota aikanaan tekemäänsä aloitetta. Ei niinkään utopistinen ajatelma miltään kannalta.

Rattoisaa viikonloppua. Lauantaina 24.1. Rajamäen Pieni Ravintola täyttää kaksi vuotta. Paikka auki klo 22.00 asti. Sinne siis.

2 thoughts on “Valtuustokauden avaus 2015

  1. Kerkesitkös muuten katsomaan sen Rajamäen uimahallin leasing jutun? Oliko ne alkuperäisessä budjetissa sisällytetty mukaan.

    1. Kyllä ne vehkeet olivat mukana alkuperäisessä kustiksessa. Vihreiden edustaja taisi asian ottaa myös salissa esille. Sinänsä minusta ihan hienoa ja kannatettavaa, että yritetään pysyä edes yhdessä hankkeessa budjetissa, vaikka siinä investointikuluja siirrettiinkin käyttötalousmenoiksi. Osoittaa kuitenkin hankkeen vetäjiltä yritystä budjettiraamin pitämiseen. Kuitenkin olisin toivonut, että tämä olisi tuotu selkeästi myös esille.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.