Kyläpäivää ja pääministeritason muisteloita

10649969_580435715401772_5936285819490988149_n[1]  Ben & Arto. Kuva napattu  Rajamäen kyläpäivien fb-sivulta

Rajamäen kyläpäivät on saatu pakettiin. Päivä meni pääasiassa Kokoomuksen teltalla patsastellessa.

Golf-mailatkin tuli vietyä Leijonien  teltalle – tosin hieman myöhässä. Otin siinä samalla osaa puttauskilpailuun ja tein pohjat eli neljä puttia viidestä kuppiin. Epävirallisten tietojen mukaan tämä piti ihan loppuun asti eli kahvipakettia odotellaan Sörkäntielle. Ensi vuonna pallojen ja puttien määrä kannattaa nostaa kymmeneen, että kisassa pysyy mielenkiinto pitempään vireillä. Lupaan myös itse käydä tekemässä voittotuloksen ja pohjat vasta viime hetkillä.

Kokoomus-teltalla kävi väkeä kiitettävästi, vaikka uimahallityömaan vuoksi alue oli hieman aiempaa hajanaisempi. Nykypäivä-lehdet, makeiset ja ilmapallot loppuivat kesken ja arvatkin melkein kaikki. KOK-valtuutetuista paikalla oli lisäkseni kansanedustaja Outi Mäkelä. Vieraanamme oli myös Ben  Zyskowicz, jonka kanssa kotvasen kiersimme myös alueella.

Vastaan tuli myös ex-pääministeri Paavo Lipponen, jonka kanssa pysähdyin turisemaan. Kysäisin vieläkö Paavo muistaa kevättalven 1999 vierailuansa pääministerinä Pietarin monitoimiareenan työmaalle, jossa hänelle ja seurueellensa esittelin kohtuullisen mittavaa hanketta ja tarjosin kahvia ja kaurakeksejä. Lipponen tosin osoittautui enempi tee-miehiksi.

Pietarin areenatyömaa oli siitä erikoinen mesta, että siellä vieraili kolme pääministeriä: Primakov, Putin ja Lipponen. Putin kävi areenalla kolmessa eri virka-asemassa – ensin pääministerinä, sitten vt. presidenttinä ja viimein vastavalittuna presidenttinä.

Tämän päivän tapaamisesta jäi mielikuva, että Lipponen ei ollut oikein tyytyväinen EU:n toimiin Itäsuunnan kriisin hoidossa. Paavo totesi, että hän ja Helmut Kohl olisivat hoitaneet asiat kuntoon ihan eri tavalla.

001

Tuuheatukkainen näköapuvälineillä varustettu projektipäällikkö Hägg vastaanottaa pääministeritason vieraan Pietarissa alkuvuonna 1999.

One thought on “Kyläpäivää ja pääministeritason muisteloita

  1. “Venäläisten muuttumattomana politiikkana on saada, mitä he voivat, niin vähällä kuin mahdollista, ja sitten pyytää lisää. He eivät uhraa koskaan välittömiä etujaan tulevaisuuden päämäärien hyväksi. He eivät kiinnitä koskaan huomiota siihen mitä on sanottu, vaan ainoastaan siihen, mitä on tehty. He pyrkivät saamaan korkean hinnan siitä, minkä ymmärtävät joutuvansa tekemään joka tapauksessa. He ovat immuuneja eettisille, humanitaarisille ja abstraktiin oikeuteen perustuville tekijöille ollen pelkästään käytännöllisten ja realististen näkökohtine vaikutettavissa.” – Yksityiskirjeessä Novgorodista 1891 Juho Kusti Paasikivi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.