Iltahommia

Wise Oy

Syksyn luottamustoimet ovat alkaneet rytinällä.

Viime viikolla kokoontui asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta. Kylänpään asemakaava ja muutama pienempi kaavamuutos saatiin etenemään. Rakennuslupia myönnettiin tällä kertaa vain kahdelle rivitalolle. Rakentamisen tahti – ainakin isompien hankkeiden lupahakemusten – näyttää hiljenevän.

Maanantaina oli valtuuston kyselytunti ja Kokoomuksen valtuustoryhmän kokoontuminen. Kyselytunnin alkajaisiksi Perttu Pölönen esitteli Sävelkello-innovaatiotaan, jolle oli jo kansallisen patentin saanut. Illan tunteina YT-neuvottelujen käynnistäminen oli varmaan puhutuin asia. Kunnanhallitus piti päivän päätteeksi kokouksen, jossa päätettiin aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Nurmijärven kunnassa. Tämä on perusteltu päätös, koska kunnan talousennusteet näyttävät huolestuttavilta: on kaikkien osapuolien edun mukaista selvittää yhdessä tilanne ja mitä eri mahdollisuuksia on käytettävissä. Loppupeleissähän tilanteen ratkaisee valtuuston päätökset liittyen ensi vuoden talousarvioon.

Tiistai-iltana osallistuin Järvenpäässä Helsingin seudun maankäyttösuunnitelmaa, asuntostrategiaa 2025 ja Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa HLJ  2015 koskevaan seminaariin. Paikalla oli toista sataa kuntapäättäjää ja virkamiestä pääkaupunkiseudun neljästä kaupungista ja kymmenestä Kuuma-kunnasta. Saimme tietoa edellä mainittujen suunnitelmien tilasta ja etenkin pääsimme antamaan palautetta ja esittämään oman mielipiteen asioista. Itse korostin infra- ja väylähankkeiden etenemisen tärkeyttä, jotta asetetut tavoitteet saavutetaan. Tällä en tarkoittanut pelkästään Klaukkalan ohikulkutietä, joka oli  hyvin esillä keskusteluissa. Toin esille myös ratahankkeiden edistämisen ja sen tosiasian, että jossakin vaiheessa näidenkin hankkeiden aikatauluja ja  suunnittelupäätöksiä on ryhdyttävä tekemään. Maankäytön suunnitelmissa ja kuntien kaavoitusohjelmissa huomioidaan nämä pitkän tähtäimen hankkeet jo nyt. Jossain lähitulevaisuudessa on niihin liittyviä päätöksiäkin tehtävä.

Suunnitelmien yhtenä perustana näyttää olevan “ajoneuvoliikenteen hinnoittelu”, jolla kerättäisiin varoja alueen väylähankkeisiin ja ehkäistäisiin ruuhkautumista. Kyse on suomeksi sanottuna tietullien tai ruuhkamaksujen käyttöönotosta. Tämä ei kehyskuntalaista kovin innostanut, eikä se saanut muiltakaan ainakaan varauksetonta kannatusta.

Eri väestön ja työpaikkojen tulevaisuusvaihtoehdoista suunnitelmia on viety eteenpäin sellaisen vaihtoehdon pohjalta, jossa väestön ja työpaikkojen kasvu painottuvat vahvasti nykyisille ja tuleville raideliikennevyöhykkeille sekä Kehä I:n sisäpuolelle. Tässä skenaariossa Nurmijärvi ei oikein keskiössä ole. On pidettävä jatkossa huoli, että emme jää täysin huutolaisen asemaan. Siitäkin huolimatta, että Klaukkalan rata jatkoineen sisältyy noihin tuleviin raideliikennehankkeisiin.

Kunnanvaltuusto kokoontuu keskiviikkona. Listalla on mm. Metistön asemakaavan hyväksyminen ja muutama Klaukkalan Järvimaan maankäyttösopimukseen liittyvä sopimusasia. Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohje on listalla. Samoin lausunto kuntalakiehdotuksesta. Enpä taida puheenvuoroja käyttää, ellei joikin äkillinen tarve iske.

Valtuuston kokous suorana videolähetyksenä: http://www.nurmijarvi.fi ke 27.8. klo 18.00 alkaen.

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.