Luottamustoimiviikko #51/2013

IMG_0341

Alkava viikko on luottamustoimien kannalta aika kiireinen.

Maanantai-ilta menee kunnantalolla valtuuston kyselytunnin merkeissä. Kyselytuntihan on valtuuston ja viranhaltijoiden välinen suljettu tilaisuus, jossa valtuutetuilla on mahdollisuus esittää johtaville viranhaltijoille kysymyksiä seuraavan kunnanvaltuuston esityslistalla olevista asioista. Myös muista ajankohtaisista asioista on mahdollisuus pyytää selvityksiä tilaisuudessa. Ideana on se, että valtuutetuilla on mahdollisuus saada haluamaansa ja tarvittavaa lisäinformaatiota ja selvityksiä ennen valtuustossa tapahtuvaa päätöksentekoa. Kyselytunnilla on myös mahdollisuus esittää saatepuheenvuoroja, mikäli on aikeissa jättää valtuustoaloite tulevassa kunnanvaltuuston kokouksessa. Perinteiseen tapaan maanantai-ilta jatkuu kyselytunnin jälkeen  ryhmäpalaverilla.  

Tiistai-iltana on vuorossa asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokous, joka pidetään poikkeuksellisesti Pikku Paronissa Rajamäen Tykkitorninmäellä. Asialistalla mm. Kirkonkylän Heinojan asemakaavahankkeen vireille pano. Kyseessä on täysin uuden asuinalueen kaavoitushanke Kirkonkylän itäpuolelle. Näillä näkymin alueelle kaavoitetaan pientaloalue 1000-2000 asukkaalle.

Keskiviikkona valtuusto kokoontuu kokoukseen jo klo 15.00. Päivän pääteema on vuosien 2014-2016 talousarvion ja taloussuunnitelman ja siihen liittyvien investointihankkeiden hyväksyminen. Odotettavissa on pitkähkö ilta ja äänestyksiä etenkin investointihankkeista on odotettavissa. Kokous on nähtävissä Nurmijärven kunnan web-sivuilla suorana lähetyksenä ja myöhemmin videotallenteena.

 

 

 

 

2 thoughts on “Luottamustoimiviikko #51/2013

  1. Olipas mielenkiintoinen iltapuhde teillä tänään. Odottelen tässä tallennettua versiota kun alku jäi näkemättä mutta jostain syystä jäi tämmöiselle veronmaksajalle velkainen olo.

    1. Täysi työpäivä tuli luottamustehtävää hoidettua. Onneksi ei istuttu pitempään, ettei tullut enempää kuin yksi miljoona lisää lainatarvetta päätettyä. Vanhakin hieman lämpeni illan kuluessa. En tiedä kehtaako uusintana katsoa, kun hieman ex tempore tuli jotain sanottua. Täytynee jonkinlainen rapsa kirjoittaa tuoreeltaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.