Valtuustoviikko

IMG_1947

Nurmijärven uusi kunnanvaltuusto pitää ensimmäisen kokouksensa keskiviikkona 30.1.2013.

Päällimmäisenä listalla ovat luonnollisesti kunnanhallituksen ja lautakuntien vaalit, jotka ilmeisesti menevät tänä vuonna läpi ilman rankempaa äänestysruljanssia. Neljä vuotta sittenhän kaksi demaria loikkasi vihreisiin ja tämän johdosta ajauduttiin tilanteeseen, jossa lähes kaikista lautakuntien kokoonpanoista jouduttiin äänestämään – ja suljetulla lippuäänestyksellä, kun kerran vaaleiswta oli kysymys.

Keskiviikkonasitten kuulemme miten paikat ja puheenjohtajuudet jakautuvat, vaikka jotkut puolueet ovat jo ennättäneet omista ehdokasvalinnoistaan infota.

Lisäksi listalla on nippu vanhoja valtuustoaloitteita sekä Krannila ja Klaukkalan jäähallin asemakaavat.

Valtuustoryhmien vetäjät saadaan myös julkisuuteen tuolloin.

——————–

Nyt Tappajahaita katsomaan, vaikka samanlaista yllätysfilistä tuskin koen kuin 70-luvulla.

Matti Nykäs elokuva jäi tänään TV:stä katsomatta. Näin joku aika sitten sen verran hyvän Nykäs-unen, että epäilen ettei elokuvassa päästä samaan. Laskin unessa Matti Nykäsen kanssa Jyväskylän suurmäestä – peräkanaa. Matti meni viisi metriä edellä ja huuteli minulle olan yli ohjeita: “Pidä paketti kasassa!”, “Syvempi kyykky!”.
Sitten leiskautettiin lentoon rinta rinnan ja Nkänen antoi lennonkin aikana ohjeita sivulleen. Hieno yli sadan metrin siivu – ja telemark-alastulo.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.