Kokoomus 100 v

IMG_0260

Lauantaina 8.12.2018 kokoomus vietti 100-vuotisjuhliaan. Päiväjuhlan pitopaikka oli Vanha Ylioppilastalo eli sama paikka, jossa puolue oli sata vuotta aiemmin perustettu. Koimme katsauksen puolueen historiaan ja kuulimme puheita: professori Martti Häikiöltä, ministeri Sanni Grahn-Laasoselta ja erinomaisen omaleimaiseen tapaan valtioneuvos Riitta Uosukaiselta. Ylioppilaskunnan laulajat lauloivat nuotilleen, kuten myös kansanedustaja Wille Rydman yksinlauluosuudessaan. Ja totta kai puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo piti puheen juhlaväelle. Puheen tulevaisuudelle, jossa hän linjasi: “Kokoomuksen tavoitteena on Suomi, jossa saa tehdä. Saa yrittää, saa harrastaa, saa vaurastua ja saa myös epäonnistua.”

Katsauksesta menneisiin aikoihin jäi erityisesti mieleen sadan vuoden takainen ajatus kasvattaa kansallista vaurautta, jotta vähäväkisten asemaa voidaan parantaa. Kuinka ajankohtainen ja kannatettava tämä tavoite on tänä päivänäkin! Kun kansakunnalla ja valtiolla menee hyvin ja se vaurastuu, niin sillä on varaa pitää huoli myös niistä, joilla on syystä tai toisesta ongelmia esimerkiksi perheensä talouden tai oman terveytensä kanssa. Kun kansakunta ja kansalaiset vaurastuvat syntyy väistämättä myös tuloeroja. Se ei ole ongelma, vaikka yhdessä maailman pienimpien tuloerojen maassa sellaistakin väitetään. Ongelma olisi se, jos tuloeroja ei syntyisi. Silloin ei todennäköisesti kansallinenkaan vauraus karttuisi ja heikompi osaisten osa olisi heikkoakin heikompi.

Iltajuhlaa vietetettiin rennoissa tunnelmissa noin tuhannen kokoomuslaisen voimin Finlandia-talolla. Joka kerta näissä kinkereissä solmii uusia tuttavuuksia. Niin tälläkin kertaa. Olen perinteisesti hieman huono “pönöttämään” tunnetumpien kasvojen kanssa, vaikka se tuntuu kuuluvan etikettiin. Ehkä senkin taidon vielä oppii ja omaksuu. Tällä kertaa tuomisina oli vain yksi otos. Eiköhän tuolla jonkin aikaa pärjäile 🙂

KOK100A

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.