Pääministeri Marin ja vastakkainasettelun aika

IMG_4212.jpg

Tuore pääministeri Sanna Marin on muutamassa päivässä muuttanut suomalaista poliittista kulttuuria. Kun ennen hallituksen roolina oli toimia ja opposition roolina kyseenalaistaa, niin nyt pääministerin ja hallituksen tarmo ja ulostulot tuntuvat keskittyvän opposition arvostelemiseen. Välikysymykseen osallistujia pääministeri syyllistää ja julistaa henkilökohtaisen häpeätuomionsa siihen osallistuneelle kokoomukselle. Välikysymyksen, jonka tarkoituksena on selvittää ulkoministerin epämääräisiä touhuja ja niiden toistuvasti muuttuvia perusteita. Välikysymyksen, jossa aidosti oltiin huolestuneita ministeriön virkamiesten oikeusturvasta ja ministeriön toimintakulttuurista. Välikysymyksen, joka viimein sai aikaan hallitukselta edes jonkinlaisen selkeän ja kirjallisen linjauksen al-Holin lasten auttamiseksi – käsittämättömän ja kaikille osapuolille epämääräisen ”hiljaisen hyväksymisen” sijaan.

Marinin hallituskumppani, keskustapuolueen puheenjohtaja Kulmuni, on linjannut täysin yksiselitteisesti ja harvinaisen selvästi, että äitejä jotka ovat menneet alueelle osallistuakseen terroristiseen toimintaan, ei pidä auttaa. Hallituskumppanin linjaus on täysin sama kuin kokoomuksella.  Kokoomuksen kertomana se on kuitenkin aiheuttanut pääministerissä omituisia primitiivireaktioita ja purkauksia häpeämisvaatimuksineen. Vaikka Marin jossain sivu- tai päälauseessa mainitseekin toivomuksen yhteistyöstä opposition kanssa, niin tekonsa ovat tähän asti viitanneet vain yksisilmäiseen vastakkainasetteluun ja asioiden kärjistämiseen. Pääministeri on tuonut vastakkainasettelun aivan uudelle ja ennennäkemättömälle tasolle vuosikymmeniin.

Pääministeri Marin on paistatellut hallituskautensa alkuhetket julkisuuden valokeilassa. Työkokemus kaupan kassana on saanut kansainvälistäkin huomiota ja innostanut ihmisiä listaamaan omia työkokemuksiaan erityisesti uran alkuvaiheelta. Kaupan kassana toimimisessa ei luonnollisesti ole mitään negatiivista – ei edes merkintänä pääministerin CV:ssä. Hieman enemmän huolestuttaa se, että kaupan kassana toimiminen on lähestulkoon ainoa työkokemus tuoreen pääministerin CV:ssä. Näyttää, että huoli ei ole aiheeton.

Myös ex-päätoimittaja, nykyinen kolumnisti, Yrjö Rautio kirjoitti al-Hol-asiasta paljon huomiota saaneen kolumnin 20.12.2019 Helsingin Sanomiin. Kirjoitus oli otsikoitu ”Kolmisenkymmentä pikkulasta ei maata kaada…”. Kirjoituksen alussa Rautio toteaa selväjärkisesti, että ”Kyse ei ole missään suhteessa sellaisesta kansakunnan kohtalonkysymyksestä kuin metakan määrästä ja äänen kovuudesta olisi voinut päätellä. Kolmisenkymmentä pikkulasta eivät maata kaada, tuotiin heidät Suomeen tai ei, äiteineen tai ilman äitejään.”

Siihenpä ne viisaudet tällä kertaa loppuivatkin. Jo seuraavassa kappaleessa kolumnisti kertoi yksioikoisena totuutena, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on joutunut aiheettoman ja alhaisen ajojahdin kohteeksi. Tuollaisen arvion jälkeen jäikin vain odottamaan minkälaista propagandaa jatkossa seuraa.

Ja seurasihan sitä. Tukevan kommunistitaustan omaava Rautio antoi tuomion, että kokoomus on nimenomaan tässä asiayhteydessä heittänyt romukoppaan oikeusvaltioperiaatteen, demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisen. Rautio palaa kolumnissaan useaan otteeseen aina 30-luvulle, jolloin kokoomuksessa oli hänen mukaansa nähtävillä samanlaisia linjauksia.

Väite on häkellyttävän yksisilmäinen ja tarkoituksellisen harhaanjohtava. Rautio ei voi olla ymmärtämättä, että eduskunnalle esitetyn välikysymyksen ydin on nimenomaan tarve ja halu varmistua, että valtakunnassa noudatetaan oikeusvaltioperiaatetta ja kunnioitetaan demokratiaa. Välikysymyksen kärki kohdistui ulkoministeri Haaviston epämääräisiin toimiin ja ristiriitaisiin lausuntoihin – ei kritisointiin alaikäisten Suomeen palauttamisesta.

Taisteluhengessään Rautio kohdisti suoraa kritiikkiä myös tasavallan presidentti Niinistöä kohtaan ja ilmaisi pettymyksensä, kun tästä ei ole puolustamaan laillista järjestystä. Mukaan taistoon puolesta ihmisoikeuksien vedetään samaan syssyyn myös P.E.Svinhufvud ja palataan jälleen 30-luvulle. Nyt menee Yrjöllä lujaa.

Loppukaneettina ja koko kirjoituksensa ydinviestinä Rautio julistaa, että politiikkaan on syntymässä juuri nyt uusi blokkijako. Toiseen blokkiin ryhmittyvät oikeistopopulistit myötäilijöineen ja matkijoineen, toiseen oikeistopopulistien vastavoimat. Niin, juuri tällaista vastakkainasetteluahan erityisesti nuo mainitsemani pääministerin poikkeuksellisen hävyttömät ja vääristelevät hyökkäykset edustavat. Raution vihervasemmistolainen kolumni tuli kuin tilaustyönä sosialistipääministerin hyökkäyksiä ja vastakkainasettelua tukemaan. Jotenkin tuntuu, että tuo kuvailtu blokkijakoajattelu liittyy pääministeripuolueen akuuttiin kannatuksen laskuun ja nimenomaan jonkinlaisena hätähuutona siihen ongelmaan – ei välttämättä eikä edes todennäköisesti oikeaan osuneena tilannearviona. Ja voihan tuon vastakkainasettelun muotoilla toisellakin tavalla: toiseen blokkiin äärivihervasemmistolaiset myötäilijöineen ja toiseen äärivihervasemmistolaisten vastavoimat. Se tuntuu jopa huomattavasti älyllisemmältä ja oikeaan osuvammalta analyysiltä.

Tämän päivän Hesarissa oli sattumoisin artikkeli toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista, jolloin suomalaisia lapsia ja naisia virui vuosikausia hengenvaarallisissa oloissa liittoutuneiden leireillä Saksassa. Suomen SKDL-vetoinen hallitus vitkutteli ja viittasi tuolloin rukkasella kansalaistemme ja lastemme hädälle. Kansalaistemme auttamista ja poishakua pidettiin rahanhaaskauksena. HS:n mukaan ulkoministeri Svento (SKDL) onnistui viime hetkillä jopa estämään oman pysyvän suomalaisen virkailijan lähettämisen Saksaan edistämään asioiden hoitamista. Kun Rautio tunnetusti toimi koko parhaan miehuusikänsä kansandemokraattisen liikkeen äänenkannattajien päätoimittajina – jopa pääideologina, niin olisi mielenkiintoista lukea arvionsa hänen vuosikymmeniä fanittamansa ja kannattamansa puolueen ja kansanliikkeen näkemyksistä näiden lapsien ja äitien Suomeen palauttamisen suhteen. Erityisesti oikeusvaltioperiaatteen, demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisen kannalta. Nämä olivat vielä suhteellisen tuoreita tapahtumia siihen aikaan, kun Rautiokin aktiivisesti liikkeessä toimi. Siinä analyysissä ei tarvitse mennä 30-luvulle asti.