
Kaksi vuotta vierähti ja viikonloppuna oli kokoomuksen puoluekokous Tampereella. Teemana oli osuvasti Oikealla Asialla. Eittämättä kokoomus sijoittuu poliittisella kartalla oikealle – siis ilman mitään ääri- tai laita- etuliitteitä. Ja tunnetustihan kokoomus on myös aina asialinjalla. Oikealla Asialla.
Perinteiseen tapaan puoluekokous aloitettiin mm. lippulaululla ja Finlandia-hymnillä. Kokoomuksen puoluekokouksen ensi hetkistä lähtien syntyy ymmärrys ja tunne, että ollaan vahvasti isänmaan asialla. Tässä ajassa, mutta perinteitä kunnioittaen. En tiedä mitä muiden puolueiden puoluekokouksissa kuullaan, mutta tuo istuu kokoomuksen puoluekokoukseen vallan mainiosti.
Nurmijärveläistä väriä kokouksen alkuun toi taannoinen eurovaaliehdokas Henriina Rantala, joka toi puoluekokoukseen Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan tervehdyksen. Hieman myöhemmin Henriinalla oli kunnia pitää yksi kolmesta puheenjohtaja Petteri Orpon kannatuspuheenvuoroista. Petterihän taputettiin seuraavalle kaksivuotiskaudelle ilman vastaehdokasta.
Olin juuri lauantain iltajuhlassa kehunut ulkopuoliselle kokousosallistujalle pitkänlinjan kokoomusvaikuttaja Ben Zyskowiczin pyyteetöntä työtä puolueen ja sen kenttäväen eteen. Vaikka Nurmijärvi ei ole Benin omaa vaalipiiriä, niin hän on säännöllinen ja odotettu vieras niin Rajamäen kyläpäivillä kuin Kirkonkylän markkinoillakin. Tänäkin keväänä useampi henkilö kävi vartavasten kysymässä, milloin Ben saapuu kokoomus-teltalle. Ja saapuihan hän – kettukarkkeja jaellen. Puoluekokouksessa jälleen sovittiin, että Rajamäen kyläpäivillä elokuun lopulla tavataan, jos vain kalenterista löytyy tilaa. Sunnuntaina puheenjohtaja, pääministeri Orpo luovutti Benille Paasikivi-mitalin, jonka voi saada poikkeuksellisista ansioista Kansallisen Kokoomuksen hyväksi. Vuonna 1979 eduskuntaan valittu Zyskowicz on tällä hetkellä pitkäaikaisin istuva kansanedustaja. Se mitali tiesi ja löysi paikkansa. Aiemmin Paasikivi-mitali on myönnetty vain yhden ainoan kerran – silloin edesmenneelle ministeri Ilkka Kanervalle postuumisti.

Puoluekokouksessa päivitettiin puolueen tavoiteohjelma ja käsiteltiin yli 200 puoluekokousaloitetta. Sunnuntaina valittiin puoluevaltuuston jäsenet seuraavalle 2-vuotiskaudelle. Sääntöjen mukaan puoluevaltuustoon voi kuulua peräkkäin vain kolme 2-vuotiskautta ja itselleni tuli ns. tinki täyteen nyt Tampereella. Takana oli yksi kausi puoluevaltuuston varsinaisena jäsenenä ja kaksi varajäsenenä. Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Heikki Autto selvin lukemin. Auttohan hävisi Turun puoluekokouksessa 2018 puoluevaltuuston puheenjohtajavaalin marginaalisella 0,8 äänellä. Tuo tiukkaakin tiukempi tappio kuitenkin mahdollisti sen, että Heikki pystyi nyt vuonna 2024 asettumaan ehdolle Tampereella – kolmannen ja toistaiseksi viimeisen kerran. Oma ääneni meni Heikille, joka on hoitanut pestinsä erinomaisesti ja uudistanut puoluevaltuuston toimintaa viimeisen neljän vuoden aikana.

Jos puoluevaltuuston puheenjohtajan vaali oli tällä kertaa – Aulis Kaakkoa lainaten – kokolihapihvi, niin puolueen kolmen varapuheenjohtajan vaalista muodostui sitäkin tiukempi. Ennalta arvioitiin, että nykyiset varapuheenjohtajat Antti Häkkänen ja Anna-Kaisa Ikonen ovat vaalissa vahvoilla. Kun Elina Valtonen ei asettunut ehdolle, niin kolmannen varapuheenjohtajan paikalle arveltiin vahvimpana ehdokkaana kansanedustaja, tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalaa, jonka ehdokkuutta myös Uudenmaan piiri oli asettunut tukemaan. Asetelma oli sikäli erikoinen ja ehkä omituinenkin, että Uudeltamaalta oli asettunut ehdolle myös ensimmäisen kauden kansanedustaja Jarno Limnell. En muista, että varapuheenjohtajavaalissa olisi koskaan aiemmin ollut kahta ehdokasta samasta piiristä. Ja niinhän siinä kävi, että kuopiolainen kansanedustaja Karoliina Partanen nousi niukkaakin niukemmin 0,4 äänen erolla kolmanneksi varapuheenjohtajaksi ohi Multasen. Partanen on varmasti hyvä ja pätevä henkilö tuohon tehtävään, mutta tulos tarkoittaa myös sitä, että terävimmässä puoluejohdossa ei ole edustajaa seuraavalla 2-vuotiskaudella kokoomuksen suurimmasta piirijärjestöstä Uudeltamaalta. Limnell jäi äänestyksessä peränpitäjäksi.

Seuraava puoluekokous pidetään kesällä 2026 merikaupunki Kotkassa.